Hyvä veli -järjestelmä vie uskottavuuden ja nakertaa kilpailuedun

Suomalaista hallintokulttuuria tavataan suitsuttaa tasapuoliseksi ja oikeudenmukaiseksi. Kehu saa kuitenkin särönsä, kun vallankäytön pohdiskelussa sukelletaan näennäisen tyynen pinnan alapuolelle. Pohjalla törmätään hyvä veli -käsitteeseen.

Hyvä veli -verkostossa valta keskittyy joidenkin käsiin ja muut jäävät taloudellisen tai poliittisen vaikutusvallan ulkopuolelle. Historiallisesti verkostolla viitataan aatteellisiin, vanhojen herrojen klubien kaltaisiin yhteenliittymiin. Kun vaikkapa brittikoulua käyneet ovat tavanneet, on sanottu hyvien veljien jälleen kohtaavan.

Kauppatieteiden tohtori, komentajakapteeni evp Tapio Alho selvittää monitieteellisessä tutkimuksessaan, miten sosiaalisen vaikuttamisen ja -vallankäytön - organisaatiopolitikoinnin - keinoin esimiehenä toimivaan päätöksentekijään pyritään vaikuttamaan. Hän arvioi rakenteellisen korruption eli niin sanotun hyvä veli -verkoston merkitystä Suomessa ja luo yksilön itsekeskeisyydestä lyhytjänteisestä oman edun tavoittelemisesta kielivän ihmistyypin Homo Egoisticuksen.

Suomi mielletään hyvin vähäkorruptoituneeksi maaksi (ks. esim. Transparency International Finland 2022). Sekä julkis- että yksityistä yhteisöämme näyttäisi kuitenkin leimaavan kotikutoinen suosimismenettely: kysymyksiä aiheuttavia poliittisia virkanimityksiä, epäselviä hankintakilpailuja, lähipiirin valmistelema urakka tai hyvä veli -verkostot ovat kansalaisten huulilla toistuvasti. Suomalainen hyvä veli -verkosto tarkoittaakin omanlaistaan rakenteellista korruptiota.

Vaasan yliopiston tutkijat professori Ari Salminen ja tohtorikoulutettava Venla Mäntysalo toteavat (2013), että kansalaispalauttee perusteella hyvä veli -verkostot ovat niin vakava yhteiskunnallinen ongelma Suomessa, että sitä ei voi sivuuttaa pelkällä olankohautuksella. Heidän mukaansa media ja kansalaisyhteiskunta voivat peräänkuuluttaa eettisyyttä, silloinkin kun juridinen puoli on sinänsä moitteeton. Sidonnaisuudet tulisi ottaa huomioon koko päätöksentekoprosessin eri vaiheissa eikä ainoastaan muodollisen päätöksenteon kohdalla.

Tilaisuus tekee varkaan

Esimerkiksi Olli-Pekka Viinamäki (2017) puhuu eettisestä herkkyydestä, joka parhaimmillaan voi toteutua arvojen ja lainsäädännön yhteistyön avulla. Avoimuuden ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksen kasvaessa myös julkisen palvelun on mukauduttava. Ihannemallissa korostuvat eettinen herkkyys ja oikeudenmukaisuus, uudistettu ja mukautuva julkisen palvelun eetos sekä avoimuuden avulla toteutuva vuorovaikutus kansalaisosallistumisineen.

Muttilainen et al. suosittavat (2020) raportissaan muun muassa, että monitahoisen ja käsitteellisesti epäselvän kokonaisuuden selvittämiseksi on analysoitava hyödyntämällä niin sanottuja uuden sukupolven menetelmiä, jotka lukuisia tiedonkeruu- ja analyysimenetelmiä yhdistäen rakentavat yhä kattavampaa kuvaa ilmiön piirteistä ja kehityksestä. Heidän mukaansa korruptio on hyvin kontekstisidonnaista. Niinpä olisikin paikannettava Suomelle ominaisia korruption riskikohteita ja analysoitava niitä. Raportti muistuttaa joukkoistamisen suomista eduista, joihin kuuluvat sosiaalisen medioiden ja langattoman viestinnän suomat mahdollisuudesta avoimuuden ja eettisyyden lisäämiseksi sekä korruption kitkemiseksi.

Professori Henrik Tikkanen muistuttaa oivallisesti Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan 25.9.2022 pörssiyritysten johtoa riivaavasta näköalattomuudesta: "Huonoihin tai jopa irrationaalisiin päätöksiin johtava ryhmäajattelu valtaa myös usein alaa, eritoten kriisitilanteissa. Kriisistrategiat ovat harvinaisia tai puutteellisia."

Tikkasen suuryrityksille kohdistamat sanat sopivat mielestäni myös julkisjohdollemme, jolla olisi ummehtuneisuuden kammioissaan syytä itsetutkisteluun. "Moniäänisyyttä ja vaihtoehtojen huolellisempaa peilaamista kaivattaisiin, mikä vaatisi uudenlaista strategista kulttuuria ja toimintamalleja"

Esimiehet vaikuttavuusyritysten kohteina

Tapio Alho kartoittaa, kuinka työyhteisön jäsenet tavoitteensa saavuttaakseen pyrkivät vaikuttamaan päätöksentekijänä toimivaan esimieheen. Tutkija analysoi meta-analyysissään viisi eri tutkimusta. Osoittautui, että miltei yhdeksän kymmenestä tutkittavan mielestä heidän edustamassaan organisaatiossa sosiaalinen vaikuttaminen vallankäytön perspektiivistä on tabu, josta ei haluta keskustella.

Alhon johtopäätös on, että mukautumisessa on kuitenkin aina kyse psykologisesta ilmiöstä. Tämän osoittamiseksi hän luo Homo Egoisticuksen, joka "on kyllä mahdollista motivoida lisäämään toisten ihmisten hyvinvointia, mutta saavutettuaan tämän sille asetetun tavoitteen, olisi se loppujen lopuksi tyytyväinen vain omasta onnistumisestaan".

Tapio Alho esittää, että ihmiset ovat heidän omista näkökulmista arvioitaessa rationaalisia ja loogisesti operoivia olentoja, jotka kykenevät toisinaan myös jopa hämmästyvän syvään ja analyyttiseen ajatteluun. Tästä huolimatta valtaosa sekä yksilöiden tuottamista päätelmistä että käyttäytymisestä hetken mielijohteesta pulppuavaa ja alitajunnan ohjaamaa. Tutkijan mukaan käyttäytymisemme nojaa vahvasti sekä tunteisiin että stereotyyppisiin asenteisiin, eikä tämän ilmiön perussyitä vielä nykypäivänäkään ymmärretä kovin hyvin. Alho pohtiikin, kykenevätkö yksilöt käyttämään älyllisiä kykyjään viisaasti ja tehokkaasti. Kuinka suurta osaa yksilöiden käyttäytymisestä on mahdollista ymmärtää tai ennakoida loogisen päättelyn perusteella? Entä kuinka paljon enemmän on mahdollista oppia huolellisesta havainnoinnista ja induktiosta?

Verkostossa yksilö voi saavuttaa sellaista, mihin hän ei yksin kykenisi

Alho syventyy tutkimuksessaan rakenteelliseen korruptioon, hyvä veli -verkostoon. Tutkija esittää, että vaikka hyvä veli -verkostoilla on myös omat eduntavoittelunsa, niihin nojaa sekä järjestelmien synty että olemassaolo jäsenten yksilöllisten tavoitteiden varaan: jäsenyyden avulla yksilön on mahdollistaa saavuttaa jotain sellaista, mitä hän ei ilman tätä jäsenyyttä voisi saavuttaa. Jäsenyydelle on ominaista myös se, että sen voi menettää vain yhden kerran. Niinpä jäsenyyden merkityksellisyydestä johtuen jäsenyys itsessään täyttää vallan ehdot.

Tutkijan mukaan kirjoitetut tai kirjoittamattomat normit säätelevät yhteisöön kuuluvien sosiaalista käyttäytymistä mallintamalla sitä, miten yhteisön jäsenten tulisi samankaltaisissa tilanteissa toimia. Niihin voi sisältyä myös yhteisesti sovittuja malleja, joiden avulla yhteisö pyrkii rajoittamaan tai jopa estämään tietynlaista sosiaalista käyttäytymistä ilman lainvoimaa. Koska yhteisön kuten hyvä veli -verkoston tuottamat normit eivät pohjaudu oikeusjärjestelmään tai oikeusperiaatteeseen, ei jäsen voi valittaa saamastaan sanktiosta eikä tehdä oikaisupyyntöä, mikäli hänet erotettaisiin yhteisöstä. Hypoteettisesti "Hyväveliverkostoilla on omat intressinsä, minkä vuoksi ne ovat pyrkivät vaikuttamaan organisaation päätöksentekoon."

Implisiittisesti tuotetusta ryhmänormista voi kehittyä vallan ehdot täyttäviä voimankäytön välineitä. Tällöin yhteisön sisäisesti tuottama ryhmänormi siirtyy yhteisön uusille jäsenille sosiaalistamisprosessin kautta. Tulokkaan sopeutumisessa yhteisön implisiittisesti tuottamaan normiin (ryhmänormi) muodostuukin sekä jäsenyyden että sen säilyttämisen ennakkoehto.

Homo Egoisticus - itsekäs ja itsekeskeinen vallantavoittelija

Alho puhuu persoonallisen ajattelun rakenteista. Tutkijan mukaan jokaisessa meissä asustaa Homo Egoisticus, joka toimii yksilöllisyyden välttämättömyyttä noudattaen omien henkilökohtaisten tavoitteittensa perusteella. Homo Egoisticuksen avulla on mahdollista motivoida toisten hyvinvointia - mutta ketunhäntänä kainalossa näyttäisi aina olevan motivoijan henkilökohtainen onnistuminen.

Alhon tutkimushaastattelut osoittivat, että erityisesti julkishallinnon johtajien mielestä hyvä veli -verkostojen tuesta on ollut hyötyä pyrittäessä vaikuttamaan esimiehenä toimivaan päätöksentekijään. Toisaalta hyvä veli -verkoston tuki on kyennyt takaamaan sen jäsenille jotain sellaista, mitä he ilman tätä tukea eivät muuten olisi kyenneet saavuttamaan. Sen sijaan yritysjohtajan näkemyksissä organisaatioiden kilpailu rajallisista resursseista mahdollisuuksineen omien projektien edistämisessä riippuu usein klikkien ja yhteisöjen tuesta.

Sosiaalisen vaikuttamisen osalta haastateltavat olivat yhtä mieltä tutkijan kanssa siitä, että päätöksentekijät itse altistavat itsensä sosiaaliselle vaikuttamiselle. Haastatteluissa keskeiseen rooliin nousi vaikuttamaan pyrkineen sosiaalinen status. Kyse on sisäisistä tähdistä eli "päättävistä kapteeneista", jotka kykenevät organisaatiossa saavuttamaan aina enemmän kuin heidän legaali organisaatioasemansa sallisi. Yritysjohtajat korostivat asiantuntijuutta ja referenssivaikutusta yleensä julkisjohtajien korostaessa väestöllistä samankaltaisuutta ja kokemuksia sekä yhteistä urapolkua.

Tutkijan mukaan näyttäisi siltä, että suomalaiseen kansanluonteeseen sopivan suora vaikuttaminen osuu huonosti tai sitten tutkittavat ei siitä häveliäisyyssyistä halunneet kertoa. Vallitsevassa kulttuuriympäristössä suomalaisessa yhteiskunnassa vallan ehtojen seuraamuksineen hyödyntäminen ei olisi yhtä yleistä kuin muualla. Aineiston perusteella tutkija päätyy johtopäätökseen, että vallitsevassa kulttuuriympäristössä sosiaalinen vaikuttaminen ja siihen liittyvät vallankäytön pyrkimykset ovat hautautuneet organisaatioiden rakenteisiin.

Tilanteessa, jossa on pakko saada jotain, yksilöt turvatuvat Alhon mukaan organisaatiopolitikoinnin keinovalikoimaan. Organisaatiopolitikoinnilla tarkoitetaan toimia, joilla organisaation jäsenet, klikit, ryhmät tai erilaiset yhteisöt pyrkivät omia etujaan ajamalla ja edistämällä vaikuttamaan organisaation muihin jäseniin saavuttaakseen asettamansa tavoitteet.

Rakenteisiin piiloutunut maan tapa

Tapio Alhon johtopäätöksenä on, että kulttuuriympäristössämme sosiaalinen vaikuttaminen on piilotettuna rakenteisiin. Tästä usein "maan tavaksi" kutsutusta ilmiöstä on käytetty myös nimityksiä piilokorruptio tai rakenteellinen korruptio. Nämä eivät kuitenkaan kuvaa ilmiötä, sillä varsinaisesta korruptiosta siinä ei ole kyse, koska transaktiot sen osalta perustuvat lähtökohtaisesti aineettomiin hyödykkeisiin, joista ei pidetä organisaatiossa pidetä kirjaa. Haasteita on sekä julkishallinnossa että yksityisellä sektorilla. Kun on pakko saada jotain, eikä sitä ole mahdollista saavuttaa organisaation virallisia kanavia hyödyntämällä, kannattaa tukeutua organisaation sosiaalisiin rakenteisiin ja epävirallisiin rakenteisiin.

Kun julkishallinnon organisaatioissa hyväveliverkoston tuen avulla voi jäsen mahdollistaa byrokraattisen kunnianhimon tyydyttämisen tai tyydyttymisen, niin yritysmaailman organisaatioissa sen avulla on mahdollista taata selviytyminen. Tästä johtuen juuri yritysmaailman organisaatioissa hyväveli -verkostojen sosiaalista tukea sekä tarvitaan, hyödynnetään että siitä ollaan myös riippuvaisia tavalla, joka ylittää julkishallinnon osalta vastaavan käyttäytymisen.

Uskomus siitä, että ulospäin suuntautuneet ihmiset olisivat mukautumisalttiimpia kuin sisäänpäin kääntyneet, ei tutkijan tuottamana käsityksen mukaan pidä paikkaansa. Jokainen voi mukautua sosiaaliseen vaikutukseen, kunhan olosuhteet ovat hänen itsensä kannaltaan siihen otolliset.

Lyhytjänteinen yksilön eduntavoittelu ei kanna

Tapio Ahon tutkimus tuo kriittiseen vallankäytön keskusteluun lisäarvoa painottamalla sitä, että kaikenlaiset yhteisöt voivat saavuttaa kestämätöntä kilpailuetua arvoperusteisten valintojen syrjäyttämisen sekä ennakkoluulottoman asenteen estämisen avulla. Rakenteellisessa korruptiossa leimallista näyttäisi olevan organisaation jäsenistön samanmielisyys, mikä arvoperusteisesti on hyvä asia. Mutta jos joukon toiminta ei siedä rakentavaa kritiikkiä, kilpailukyky rapautuu ja asiakaskeskeisyys kärsii, toimintaympäristö tulehtuu ja vääristyy. Pitkäjänteisesti se ei voi olla sen kummemmin yhteisön kuin yksilönkään etu. Kriisiorganisaatiossa syrjäytymisen pelkoja ylläpitävä menettely voi viedä tuhoon, kun hännystelyn perustuvassa joukossa aloitteellisuuden ja yllätyksen vääjäämättömyys on myötäänsä uhattuna vihollisen arvioidessa vastapuolen tulevia siirtoja. Johtajuudessa yksilön arvostus, asiantuntijaorganisaation jokaisen yksilön arvostus ja itsenäinen päätöksentekokyky, älyllisyys, luottamuksellisuus, kannusteet sekä sopeutuminen ovat vaarassa jäädä huomioitta, jos luovuus ja innovatiivisuus tukahdutetaan.

Opetuksessa ja tutkimuksessa ryhmäidentifikaatio hioutuu sopeutuvan ja selviytymiskykyisen keskinäisen vetovoiman riitasointujen kohdatessa. Yhden totuuden disipliinissä taikka paradigmassa hyljeksiminen ja syrjiminen kostautuvat, jos avarakatseista monitieteisyyttä ei ymmärretä voimavarana. Auktoriteettiuskoinen tutkimusrahoituksen tai opetusvastuun kohdistaminen voi pysähtyneisyydessään käydä vaaralliseksi kehityksen jarruksi.

Lähteet:

Alho, Tapio (2022). Mukautuminen psykologisena ilmiönä: monitieteellinen tutkielma sosiaalisen vaikuttamisen problematiikasta päätöksenteossa. Osoitteessa https://www.researchgate.net/publication/361910356_Mukautuminen_psykologisena_ilmiona_monitieteellinen_tutkielma_sosiaalisen_vaikuttamisen_problematiikasta_paatoksenteossa. Viitattu 30.9.2022.

Muttilainen, V. Ollus, N., Salminen, A., Tamminen, T. & Välimäki, N. (2020). Mittaamaton korruptio? Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja. Helsinki: Valtioneuvosto.

Salminen, A. & Mäntysalo, V. (2013). Epäeettisestä tuomittavaan: korruptio ja hyvä veli -verkostot Suomessa. Osoitteessa https://osuva.uwasa.fi/bitstream/handle/10024/7968/isbn_978-952-476-429-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Viitattu 30.9.2022

Tikkanen. H. (2022). Ylimmän johdon palkitsemismallit ovat tiensä päässä. Osoitteessa https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009092221.html. Viitattu 26.9.202

Transparency International Finland (2022). Corruption Perceptions Index. Osoitteessa https://www.transparency.org/en/countries/finland. Viitattu 30.9.2022

Viinamäki. O-P. (2017). Eettinen herkkyys julkisessa johtamisessa. Miten New Public Managementin teesit johtamisen autonomiasta, tilivelvollisuudesta ja luottamuksesta ohjaavat eettistä herkkyyttä? Osoitteessa https://www.uwasa.fi/materiaali/pdf/isbn_978-952-476-743-9.pdf. Viitattu 30.9.2022.